Miten Eurooppa voi saada käyttöönsä 22 biljoonaa kuutiojalkaa Barentsinmeren kaasua?

Rystad Energyn uusi tutkimus ja analyysi viittaavat siihen, että Euroopan unionin arktisen politiikan uudelleenarviointi voisi auttaa pitämään norjalaisen Barentsinmeren kaasun osana Euroopan toimitusverkostoa 2030-luvulla. Se tarjoaisi lähellä olevan ja suhteellisen vähäpäästöisen lähteen Euroopan tullessa yhä riippuvaisemmaksi maailmanlaajuisista nesteytetyn maakaasun (LNG) markkinoista.

Euroopan komissio tarkastelee parhaillaan uudelleen vuoden 2021 arktista politiikkaansa ja on avannut julkisen kuulemisen, joka jatkuu 16. maaliskuuta 2026 asti. Koska Barentsinmeren hankkeiden siirtyminen löydöksestä vakaaseen tuotantoon kestää tyypillisesti viidestä kymmeneen vuotta, EU:n tänään antamat poliittiset signaalit ratkaisevat, tulevatko Norjan nykyisiltä avoimilta alueilta saataville lisämääriä 2030-luvun puoliväliin mennessä – vai tuleeko Eurooppa riippuvaisemmaksi tuodusta nesteytetystä maakaasusta seuraavan vuosikymmenen aikana.

Kohdennetumpi politiikka vaarantamatta ilmastotavoitteita

Rystadin analyysi viittaa siihen, että EU voisi sallia suuremman tuotannon Barentsinmerellä määrittelemällä selkeämmät maantieteelliset ja toiminnalliset rajat heikentämättä välttämättä ilmastopolitiikkaansa. Tämä voitaisiin saavuttaa määrittelemällä "arktinen alue" tarkemmin ja kytkemällä kaikki toiminta tiukkoihin päästö- ja ympäristönsuojelutoimiin.

Tällainen lähestymistapa mahdollistaisi erottelun Norjan jo tutkittavaksi avoinna olevien alueiden ja ympäristöllisesti herkempien vyöhykkeiden välillä. Ehdotus on kuitenkin todennäköisesti edelleen kiistanalainen ympäristöjärjestöjen keskuudessa, eikä se muuttaisi perustavanlaatuisesti laajempaa keskustelua arktisen alueen öljyn- ja kaasunporauksesta, vaikka se voisikin vaikuttaa siihen, miten ostajat ja päättäjät arvioivat toimituslähteitä 2030-luvulla.

Rystadin EU27-maiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan perusskenaariossa Norjan odotetaan edelleen toimittavan noin 20–30 % Euroopan kaasunkysynnästä vuoteen 2050 asti, kun taas Euroopan riippuvuuden nesteytetystä maakaasusta ennustetaan kasvavan 30 prosentista 50 prosenttiin, mikä lisää altistumista maailmanmarkkinoiden volatiliteetille.

Resurssien koko ja kehityshaasteet

Norjan offshore-osasto arvioi, että Barentsinmeren tällä hetkellä avoimilla etsintäalueilla on noin 3,5 miljardia barrelia öljyekvivalenttia maakaasuvaroja, mikä vastaa noin 22 biljoonaa kuutiojalkaa.

Rystad odottaa ennen vuotta 2030 hyväksyttyjen hankkeiden tuottavan yhteensä noin 2,25 miljardia barrelia öljyä vastaavaa kokonaistuotantoa vuoteen 2050 mennessä. Lisätuotanto edellyttäisi uusia löytöjä, koordinoitua useiden kenttien kehittämistä ja – mikä tärkeintä – riittävää vienti-infrastruktuuria.

Infrastruktuuri keskeisenä rajoitteena

Infrastruktuuri on edelleen yksi suurimmista pitkän aikavälin laajentumisen haasteista. Gasscon ja Norjan öljyviraston tekemän tutkimuksen mukaan Barentsinmeren lisävientikapasiteetti voisi olla kaupallisesti kannattavaa, jos tuotantomäärät todistetaan riittävät.

Tällä hetkellä Hammerfestin LNG-vientiterminaali on tärkein ulostuloaukko, mutta se on pitkälti sidottu Snøhvit-kenttään, mikä rajoittaa lisätuotannon joustavuutta. Putkilinja, joka yhdistäisi etelään Norjanmeren verkostoon, on mahdollinen vaihtoehto, mutta se edellyttäisi suuria tuotantomääriä ja koordinoituja projektiaikatauluja rahoituksen perustelemiseksi.

Päästöt ja ympäristöstandardit

Päästöt ovat keskeinen kysymys meneillään olevassa politiikan tarkastelussa ja vaikuttavat suoraan siihen, miten ostajat vertailevat tulevia kaasun toimituslähteitä.

Norjan tuotanto on maailmanlaajuisesti tunnustettu suhteellisen alhaisista päästöistään, ja Norjasta tulevaa putkikaasua pidetään vähäpäästöisempänä vaihtoehtona Euroopassa. Snøhvit-projektissa hiilidioksidi talteenotetaan ja injektoidaan takaisin merelle, ja Snøhvit–Hammerfest-laitosten suunnitellun sähköistämisen odotetaan pienentävän projektin hiilijalanjälkeä entisestään.

Ympäristökriitikot väittävät, että alhaisempi päästöintensiteetti ei muuta sitä tosiasiaa, että kaasun polttaminen lisää edelleen hiilidioksidia ilmakehään. Metaani-intensiteettiä ja elinkaaripäästöjä käytetään kuitenkin yhä enemmän hankinta- ja politiikkakehyksissä energialähteiden erottamiseksi toisistaan.

Hallittu lähestymistapa täyden avaamisen sijaan

Raportissa väitetään, että arktisen alueen täydellinen avaaminen tutkimukselle on epärealistista. Sen sijaan tiukka sääntelykehys voisi sallia jatkuvan kehityksen jo avatuilla Norjan alueilla ja sulkea pois ympäristöllisesti herkät alueet.

Hyväksynnät voitaisiin sitoa mitattavissa oleviin kriteereihin, kuten:

Metaanin ja hiilidioksidin päästöjen rajoittaminen

Rutiininomaisen kaasun soihdutuksen lopettaminen

Laitteiden sähköistäminen mahdollisuuksien mukaan

Riippumaton todentaminen ja läpinäkyvä ympäristöraportointi

Lisäturvatoimiin voivat kuulua herkkien ekosysteemien suojelu, toiminnan kausittaiset rajoitukset sekä kuulemiset saamelaisyhteisöjen, rannikkoväestön ja kalastusalan kanssa.

Energiaturvallisuus ja markkinamuutokset

Kysynnän varmuus on myös keskeinen tekijä, sillä säännölliset politiikkakatsaukset voisivat vähentää hukkasijoitusriskejä, jos kaasun kulutus laskee odotettua nopeammin.

Viime kädessä Eurooppa todennäköisesti vertailee marginaalisia kaasulähteitä sen sijaan, että lisäisi massiivisia uusia volyymeja, ja käyttää päästö- ja elinkaarimittareita valitakseen jäljellä olevat vähäpäästöisemmät toimitukset – tämä muutos voisi auttaa ohjaamaan kysyntää vähemmän hiili-intensiivisiin energialähteisiin energiamurroksen aikana.